Euroopan yhtenäisyydestä

Mietteitä joulukuun alussa ennen itsenäisyyspäiväämme vuonna 2025.

Eurooppa kaipaa nyt johtajuutta, todellista johtajaa, joka uskaltaa viedä Euroopan päättäjiä oikeaan suuntaan, nyt eikä vain joskus tulevaisuudessa. Onhan aivan mieletön tilanne, että Euroopan maat ovat täysin ulkona niistä neuvotteluista, joita Putin ja Trumpin juoksupojat käyvät milloin missäkin. Euroopan on nyt uskallettava toimia itsenäisesti luottaen omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa.

Ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd (1710–1772) hakkautti Suomenlinnan Kuninkaanlinnan viereen laitettuun kivitauluun yhden Suomen tunnetuimmista teksteistä: ”Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke på frmmande hielp”. Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun.

Se on syytä muistaa tänäkin päivänä. Sotilasliitot ja kahdenväliset sopimukset avusta voivat olla vain paperin arvoisia silloin, kun apua tarvittaisiin. Diplomatia ja riittävä oma puolustus ovat paras turva.

Nyt vain koko Euroopan olisi ajateltava ja toimittava näin. Muuten ei hyvää seuraa. Diktaattori vie ja muut vikisevät. Ei kai niin voi olla?