Kuntavaaleihin huhtikuussa 2025

Olen antanut suostumukseni asettua ehdokkaaksi kevään kuntavaaleissa Keskustan riveissä. Varmaankin ihmettelet, miksi vielä tällä ikää viitsii lähteä mukaan.  No, ensiksikin on vielä pyydetty ja toiseksi pitäähän mukana olla myös iäkkäämpiä ehdokkaita, vai kuinka? Tietenkin tässä riitaisessa yhteiskunnassa vanha on ihminen, joka voisi jo siirtyä syrjään ja hävitä johonkin sellaiseen paikkaan, missä ei häiritse nuorten ja kauniiden elämää millään tavalla.

Valitettavasti ikärasismi on yleistynyt voimakkaasti, ja tälle asialle olisi jotain tehtävä. Yhteiskuntamme tarvitsee kaikenikäisiä ihmisiä toimiakseen kunnolla ja oikeudenmukaisesti. Tosiasia on kuitenkin, että ”minä itse ja mulle kaikki heti”- asenne on yleistynyt ei pelkästään Suomessa vaan kaikkialla maailmassa. Vahva esimerkki tästä on niin presidentti idässä kuin lännessä. Ehkä vaaliteemaksi pitäisikin ottaa ”Kauhajoki First” tai ”Make Kauhajoki Great Again”.

Huhtikuun vaaleihin on vielä vajaat kaksi kuukautta aikaa ja näiden viikkojen aikana aion kirjoitella lyhyitä juttuja puntaroiden erilaisia ajankohtaisia asioita, mitä esille tulee, ensisijaisesti kunnalliselämään eli paikalliseen toimintaan liittyviä seikkoja, mutta myös muita vähän tilanteen mukaan. Kirjoittelen myös tuntemuksistani ennen vaaleja ja ajatuksia siitä, mitä asioita pidän tärkeänä Kauhajoen kehittymisen kannalta.  

Heikki Ahola/12.2.25