Ikärasismia?
Erään suuren valtapuolueen nuorisojärjestö esitti hiljattain vaaleissa äänestämiselle 80 vuoden ikärajaa. Esityksen mukaan vanhuksille pitäisi myös järjestää ”lasten vaalien kaltaisia tilaisuuksia”, joissa he voisivat saada samantapaisen yhteiskuntaan kuuluvuuden tunteen.
No, juuri ja juuri kelpaisin ehdokkaaksi tämän esityksen mukaan ja lisäksi minullekin pian pitäisi järjestää ”lasten vaalien kaltainen tilaisuus.” Ei mitään, kyllähän lasten kanssa on kiva touhuta, mutta äänioikeuden haluan kyllä säilyttää.
Eiköhän tällainen esitys ole pahimmanluokan ikärasismia! Ei äänestämisen mahdollisuuksia pidä rajoittaa, vaan osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia pitää lisätä, niin vaaleissa kuin muutenkin kunnan toiminnassa. Tärkeintä on yhteistyö ja asioiden valmistelu yhdessä.
Minut on hyväksytty kuntavaaliehdokkaaksi Keskustan Kauhajoen Aro-Harjan paikallisosaston toimesta iästäni huolimatta, ja näkemykseni on, että yhteiskunnassa tarvitaan kaiken ikäisiä ihmisiä toimiakseen tasapuolisesti.
Heikki Ahola
Harjankylä/ehdokas numero 58 kuntavaaleissa