Etelä-Pohjanmaalta lähti lähes 300 ihmistä Kiteelle osallistuakseen Jalkaväkirykmentti 58:n muistomerkin paljastusjuhlaaan 9.7.2017. Paikalla oli lisäksi runsaasti ihmisiä Kiteeltä ja muualta Suomea, joten oli paikalla oli lähes 500 henkeä juhlistamassa muistomerkin paljastamista.
Minulle oli suotu kunnia pitää tilaisuuden avauspuhe, mikä oli ainutlaatuinen kokemus. Elämäni aikana olen ollut monissa tilaisuuksissa mukana, myöskin puheita olen pitänyt jonkin verran, mutta tämä jää varmaankin päällimmäiseksi muistoissani.
Tilaisuudesta on tehty videonauhoitus ja se on nähtävissä seuraavasta linkistä:
Lisäksi on tehty lyhyt tilaisuuden esittelyvideo.
Tervetuliaispuhe JR 58 Kitee 20170709 Heikki Ahola
Isäni haavoittui heinäkuun 1941 hyökkäysvaiheen aikana 24.7.1941 Keinosen mäellä. Hänelle ja Hugo Laukkaselle myönnettiin Mannerheim-ristin ritari merkki etenkin näiden hyökkäysvaiheen tapahtumien perusteella.