Euroopan yhtenäisyydestä
Mietteitä joulukuun alussa ennen itsenäisyyspäiväämme vuonna 2025. Eurooppa kaipaa nyt johtajuutta, todellista johtajaa, joka uskaltaa viedä Euroopan päättäjiä oikeaan suuntaan, nyt eikä vain joskus tulevaisuudessa. […]
Mietteitä joulukuun alussa ennen itsenäisyyspäiväämme vuonna 2025. Eurooppa kaipaa nyt johtajuutta, todellista johtajaa, joka uskaltaa viedä Euroopan päättäjiä oikeaan suuntaan, nyt eikä vain joskus tulevaisuudessa. […]
Väestökehitys on Kauhajoen suurin uhka tulevaisuuden kannalta, ja tämä aleneva suuntaus pitäisi saada nopeasti muuttumaan, koska muuten me olemme kierteessä, mikä johtaa vain jatkuvaan alamäkeen […]
Ikärasismia? Erään suuren valtapuolueen nuorisojärjestö esitti hiljattain vaaleissa äänestämiselle 80 vuoden ikärajaa. Esityksen mukaan vanhuksille pitäisi myös järjestää ”lasten vaalien kaltaisia tilaisuuksia”, joissa he voisivat […]
Isäni Mannerheimristin ritari numero 71 oli talvisodan päättyessä maaliskuussa 1940 Vuosalmessa erittäin vaikeissa olosuhteissa. Miehet olivat väsyneitä, loppuun palaneita, ammukset olivat lopussa ja suuri määrä, […]
Vuoden pesti New Yorkissa oli todella mielenkiintoinen ja monia asioita on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Tällaisesta kokemuksesta voin mainita World Trade Centerin rakennusvaiheiden seuraamista ihan paikan päällä. Nythän me kaikki tiedämme, mitä näille pilvenpiirtäjille tapahtui 22 vuotta sitten syyskuun 11 päivänä, 2001.
Copyright © 2025 | WordPress teeman tarjoaa MH Themes