Muistoja vuodelta 1970

Presidentti Sauli Niinistö johtaa tänä vuonna Suomen valtuuskuntaa Yhdistyneiden kansakuntien 78. yleiskokouksen korkean tason viikolla. Vuonna 1970 olin vain 24-vuotiaana New Yorkissa Suomen Pääkonsulinvirastossa töissä, joka oli silloin East 42nd Street:llä ja sain osallistua YK:n juhlavuonna Presidentti Kekkosen vierailun kunniaksi järjestettyyn vastaanottoon hotelli Waldorf-Astoriassa. Silloin Suomen pääkonsulina oli Toivo I. Kala ja esimiehenäni oli kaupallisena sihteerinä toiminut Eero Korpivaara, joka veti myös Suomalais-Amerikkalaista kauppakamaria. Laajasti tunnettu ja arvostettu henkilö, joka teki ansiokkaasti työtä suomalaisten yritysten hyväksi julkaisten mm. uutislehteä. Osaston sihteerinä toimi Emine Ali, todella tehokas ja räiskyvä persoona. Yleisradion New Yorkin kirjeenvaihtajana oli silloin myös kaikkien tuntema Jussi Himanka.

Vuoden pesti New Yorkissa oli todella mielenkiintoinen ja monia asioita on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Tällaisesta kokemuksesta voin mainita World Trade Centerin rakennusvaiheiden seuraamista ihan paikan päällä. Nythän me kaikki tiedämme, mitä näille pilvenpiirtäjille tapahtui 22 vuotta sitten syyskuun 11 päivänä, 2001.

Maailman tilanne nyt on aivan erilainen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seuranneet suuret mullistukset ovat ajamassa maailman ennen näkemättömään kaaokseen, jota juuri nyt on mahdoton tarkalleen ennakoida. Voimme vain toivoa, että jostain syntyy voimia, jotka pystyvät ohjaamaan nykymenon rauhanomaiseen ratkaisuun, ennen kuin todella suuri räjähdys tapahtuu. Siinäkin mielessä nyt juuri voimme kaiketi asettaa suuria toiveita Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen keskusteluihin ja viime kädessä siellä tehtäviin päätöksiin. New Yorkiin on joka tapauksessa kerääntynyt maailman johtavien maiden päälliköt. Toivokaamme viisautta näille päättäjille tulevien viikkojen aikana.

Harjankylässä 19.09.2023/Heikki Ahola