Aluevaalit 2022 – todellinen mahdollisuus vaikuttamiseen

Viikon päästä sunnuntaina 23.1.22 on aluevaalien varsinainen äänestyspäivä, jolloin viimeistään on syytä käyttää äänioikeuttaan. Vaaleilla valitaan hyvinvointialueiden valtuustot, joilla tulee olemaan merkittävä ja ratkaiseva rooli siinä, miten terveys- ja sosiaalipalveluiden toimintaa tullaan jatkossa kehittämään alueellamme.

Nyt on vain muistettava, että parin seuraavan vuoden aikana perustoiminnoissa ei varmaankaan suuria muutoksia tule tapahtumaan vaan vasta muutaman vuoden päästä. Mutta nyt valitaan ne henkilöt, joiden päätöksien pohjalta mahdollisia muutoksia tullaan tekemään ja siksi on erittäin tärkeää, että on koko hyvinvointialueen kattava tasainen ja ammattimainen osaajien ryhmä hoitamassa asioita.

Nyt on erittäin tärkeää, että käytämme äänioikeuttamme ja käytämme sen viisaasti ajatellen hyvinvointialueemme kehittämistä tulevina vuosina. Haasteet tulevat olemaan suuret, muutospaineet merkittäviä ja taloudelliset resurssit varmaankin rajalliset.

Me varmaankin kaikki osaamme tuoda esille ongelmia, mutta me tarvitsemme nyt henkilöitä, joilla on näkemystä, osaamista ja kykyä löytää toimivia ratkaisuja yhdessä ja myös panna niitä käytäntöön kaikkien yhteistä etua ajatellen.

Nyt on aika muuttaa asennetta, arvostelun sijaan realistisuutta asioiden hoitoon ja avointa mieltä uusienkin keinojen esille tuomista. Vain laajalla yhteistyöllä selviämme kunnialla kaikista näistä esillä olevista ja mahdollisista uusistakin ongelmista.

Ensimmäinen vaihe on nyt käydä äänestämässä ja vaikuttaa siihen, minkälainen hyvinvointialueemme valtuusto tulee olemaan. Toivottavasti sunnuntaina 23.1.22 illalla voimme todeta, että äänestysinto voitti kaikkien galluppien ennusteet ja saimme hyvän valtuuston hoitamaan asioitamme.