Nyt me kaikki varmasti tiedämme, kuinka huonosti maassamme asiat ovat. Kaikki mediat varmasti uutisoivat jokaisen lausuman, missä vähänkin todetaan Suomen heikkoa tilannetta. Mutta julkaistaanko kaikki ne uutiset, missä tuodaan esille menestystä ja onnistumista maamme eri kolkissa? Eipä taida kiinnostaa samalla tavalla.
Nyt on aika ruveta töihin ja yhteisvoimin samaan suuntaan yrittäen. Meidän kannattaa myös muistaa, että suurin osa työikäisistä on joka päivä töissä ja he tekevät monesti paljon enemmän kuin normaalisti työhön pitäisi kuulua, monet ovat ajamassa itseään piippuun ennen eläkkeelle pääsyään. Olisiko siinä ensimmäinen suuri operaatio tehtävissä; käydä läpi etenkin julkisen puolen tehtävät ja työnjaon, josko löytyisikin tarvetta palkata lisähenkilöitä. Kumpi on yhteiskunnan kannalta viisaampi ratkaisu joko investoida ja velkaantua suuresti vai tehdä hieman vanhemmissa tiloissa ja pitää töissä hieman enemmän henkilöitä, jotka silloin pystyvät kuluttamaan ja maksavat veroja. Suuret investoinnit on aina maksettava tavalla tai toisella.
Positiivinen suhtautuminen asioihin auttaa todella paljon, siksi olisikin systemaattisesti ryhdyttävä tuomaan esille hyviä ja vielä parempia asioita, missä on menestytty ja saatu hyvää aikaan. Luodaan uudenlainen ilmapiiri ja uudenlainen tapa elää ja toimia. Meillä on mahtava maa, paremmat olosuhteet kuin monessa muussa maassa ja kaikki mahdollisuudet rakentaa entistä parempaa ja viihtyisämpää hyvinkin nopeasti, kunhan päätetään toimia ja tehdä yhdessä samaan päämäärään pyrkien.
Olisiko medialla mahdollisuus ottaa ohjat käsiinsä ja ryhtyä rakentamaan positiivista asennetta ainakin täällä Pohjanmaalla, täältä on paljon hyviä aatteita lähtenyt ja levinnyt, miksei positiivisen yhteistyön malli voisi olla seuraava suuri etelä-pohjalaisen väestön voimannäyte.
Harjankylässä 4.6.2014
Heikki Ahola