Itsekin eläkeläisyrittäjänä toimien arvostan kovasti hoitoalan yritystoimintaa, mutta nyt on mielestäni Kauhajoella syytä ottaa aikalisä. Kauhajoen terveyspalvelut ovat hyvässä kuosissa ja niiden eteen on tehty paljon töitä viime vuosien aikana, on rakennettu uutta, on koulutettu väkeä, on opittu elämään llky:n kanssa. Kustannuksetkin ovat melko hyvin hallinnassa, erikoissairaanhoito on oma lukunsa, mutta niihin kuluihin vaikuttavat monet sellaiset tapahtumat, joita kukaan ei pysty estämään.
Toiminnassa on edelleen kehittämismahdollisuuksia ja parannettavaa löytyy. Uskoisin, että tulevassa maakunnallisessa uudistuksessa voidaan löytää keinoja toimintojen tehostamiseen, kunhan tarkoin mietitään, mistä voidaan kustannuksia leikata ja missä voidaan toimintaa järkevästi parantaa.
Aina otetaan malliksi Kuusiokuntien tekemät sopimukset ja toiminta sillä alueella Pihlajalinnan kanssa. Ovatko ne saamamme tiedot aina aivan puolueettomia? Onko tietoja tuotu esille tiettyjen tarkoitusperien mukaisesti? Vasta muutaman vuoden todellisen toiminnan jälkeen sieltäkin voidaan saada todellista tietoa, mikä perustuu toteutukseen ja tuloksiin. Kannattaa varmasti arvioida tilannetta kylmän viileästi ja rauhallisesti. Ei maailma tähän lopu ja jos loppuukin silloin ei tarvita Pihlajalinnaakaan.
Heikki Ahola (Kesk.)