Yrittäjyys on vahva pohja elinvoimaiselle kunnalle.

Heikki Ahola

Eri puolilla maatamme mietitään kovasti, miten tulevan maakuntauudistuksen jälkeen kunnat toimivat ja pärjäävät kovassa kilpailussa yrityksistä ja niiden mukana tulevista työpaikoista. Olemmeko jättämässä muutaman vuoden väliin tässä kehitystyössä? Meidän on syytä juuri nyt toimia, ei ole mitään syytä miettiä sitä, miten toimimme kolmen vuoden päästä vaan meidän on tartuttava asioihin nyt heti. Maailman ja myös kotimaamme taloudessa on orastavia merkkejä positiivisesta kasvusta ja ennen kaikkea myönteisemmästä ilmapiiristä talouselämän suhteen. Nyt on ryhdyttävä toimeen niin, että mahdollisimman moni alueemme yrittäjä pääsee mukaan kasvuun. Kukaan ei tiedä, kuinka pitkä tai kuinka suuri kasvun kausi tulee olemaan, joten ei saa jäädä odottamaan vaan toimittava.

SEK:n piirissäkin elinkeinoasiamiehet ovat aktiivisesti auttamassa yrityksiä ja heidän avullaan on mahdollisuus löytää apuja moniin kysymyksiin joko suoraan heidän kokemuksensa ja ammattitaitonsa pohjalta tai sitten heidän verkostojensa kautta.

SEK hallinnoi useita hankkeita, jotka hyvin kohdistuvat suoraan yritystoimintaan pyrkien luomaan uusia mahdollisuuksia ja kontakteja. Hanketoimintaa on suunnattu systemaattisesti entistä enemmän lähemmäs yrityksiä ja yritystoimintaa, niin lähelle kuin mahdollista hanketoimintaa koskevia määräyksiä ja rajoituksia noudattaen.

Mutta lisäksi tarvitaan uusia toimenpiteitä ja olemassa olevien resurssien entistä tarkempaa kohdentamista sellaiseen työhön, mikä edesauttaa alueemme elinvoimaisuuden lisäämistä. Varmaankin tarvitaan lisää myös henkilöresursseja suoraan markkinoimaan aluettamme ja niitä mahdollisuuksia, mitä Suupohjassa on. Karijoki näyttää uuden kunnanjohtajan valinnassaan päätyvän yrittäjään tai yritysmaailmaa hyvin tuntevaan henkilöön, tämä tullee varmasti antamaan voimakkaan panoksen Karijoen ja miksei koko Suupohjan elinvoimaisuuden kehittämiseen. Tätä osaamista ja tällaista panostusta alueemme tarvitseekin.